lauantai 26. marraskuuta 2011

Teorioista

Työasioista tuli mieleen vanha väittämä teorioiden hyväksynnästä. J.B.S. Haldane oli brittiläinen geneetikko ja evoluutiobiologi jonka mukaan tässä on neljä vaihetta:

  1.  Tämä on pelkkää pötypuhetta
  2. Mielenkiintoinen, mutta perverssi, mielipide
  3. Tämä on kyllä totta, mutta merkityksetöntä
  4. Niinhän minä aina sanoin
Keksintöihin ja innovaatioihin pätee käsitykseni mukaan samat lainalaisuudet. Ennakkoon naureskelijoita ja pahanpuhujia riittää, mutta tukea on vaikea saada. "Miksi tekisit näin?" "Et sinä onnistu!", "Jos tuo olisi hyvä idea, se olisi jo tehty!". Miksi tuntuu että erityisesti meidän suomalaisten on niin vaikeaa olla vilpittömästi iloisia ja kannustavia?

Joskus oikeassa oleminen on yksinäistä. Henry Fordin (eräs autoilun isä) väitetään sanoneen "Jos olisin kysynyt asiakkailtani mitä he haluavat, he olisivat pyytäneet nopeampia hevosia". Yritetään jatkossa olla välittämättä muiden puheista ja ollaan optimisteja. Uskotaan asiaan, vaikka olisimme viimeisiä. Vastaväitteistä huolimatta voitte olla ajatuksenne kanssa oikeassa.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Steviaa ja aspartaamia

Sain eilen tilaamani Steviatuotteet. Tilasin iHerbistä NuNaturalsin Vanilla Stevia ja Now foodsin Better Stevia -tippoja. Täytyy sanoa suoraan pipetistä suuhun laitettuna kokemus on erikoinen - jokainen joka on laittanut Hermesetas -puristeen suuhunsa muistaa elämyksen. Stevian tapauksessa pelkkä suun huuhtelu ei poistanut makeuden tunnetta vaan hetken aikaa kaikki, mukaan lukien oma sylki, maistui makealle.

EU on hyväksynyt stevian käytön ruoan, juoman ja makeisten lisäaineena marraskuussa 2011 ja sallii myynnin 2.12.2011 alkaen. Mielestäni erittäin hyvä päätös, vaikka stevia osoittautuisikin jollain tapaa epäterveelliseksi - kaikki kilpailijat ovat hyvin todennäköisesti sitä epäterveellisempiä. Aspartaami hajoaa elimistössä asparagiinihapoksi, fenyylialaniiniksi ja metanoliksi (Lähde Wikipedia). Erityisesti metanoli on myrkyllistä pieninäkin määrinä. Metanoli kiellettiin aikoinaan tuulilasinpesuaineena siitä syystä että metanolihöyryjä pidettiin terveydelle haitallisina, jopa tuulilasinpesukäytössä!

Yritän vältellä aspartaamia parhaani mukaan, toistaiseksi se on ollut limpparihimoon ja karppaukseen yhdistettynä vaikeaa. Mutta ensi viikollahan sitä jo saa, nimittäin stevialla makeutettuja limppareita!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Lapsuuden unelmista

Tänä aamuna fiilistelin erään radio-ohjelman jälkeen haaveistani ja unelmistani. Mietin miksi olen tässä ja miksi olen sellainen kuin olen. Päätin listata muutamia lapsuuden unelmiani.
  1. Vic-20 - Vuonna 1981 olin käymässä mummolassa ja paluumatkalla pysähdyimme perhetuttujen luona. He olivat hankkineet tietokoneen ja maailmani räjähti. Tuollaisen pienen lootan voi liittää kiinni televisioon, sillä voi pelata, siihen voi kirjoittaa ja jossain lapsen mielessäni ajattelin että se ymmärtää sille kirjoitettuja ohjeita. Tuohon aikaan tietokoneet olivat (elokuvissa) suuria laitteita täynnä vilkkuvaloja, todellisuudessa niiden sisällä oli ihminen joka puhui ro bo tt i ki eltä. Oman tietokoneeni sain vasta paljon myöhemmin. Jäin yöksi tuonne tuttavaperheen luo - muistan tuon yön paremmin kuin monta muuta.
  2. U96 - Mahtava, upea elokuva. Näin tämän ensimmäisen kerran sarjana, luultavasti vain yhden jakson: Sen missä botski uppoaa pohjaan ja jännitetään kuuleeko vihollinen ja päästäänkjö pintaan. Koko nuoruuteni unelmoin konerasvan kyllästämästä elämästä meren syvyyksissä. Silent Hunter -peliä kuusnepalla, meillä oli jopa punavalo joka sytytettiin kun tilanne oli kuumimmillaan. Pelit olivat sen verran iso osa elämääni että voisi hyvin kirjoittaa kokonaisen artikkelin
  3. Swan purjeveneet - Rakkautta ensisilmäyksellä. Vene lehtiä tuli selattua serkkujen mökillä Nauvossa. En ole purjehtinut koskaan merkittäviä määriä joten en ehkä ymmärrä miten epämukavaa se todellisuudessa on. Asuntovaunu meressä? No jaa...
  4. Dungeons and Dragons - Sadat kaverin huoneen lattialla vietetyt tunnit. Minä, paperinpala, noppa ja mielikuvitus == Bablo kääpiö ja kirves, lohikäärmeet ja pahikset. Mustaa ja valkoista, tulta ja terästä!
  5. Warhammer FRPG - Samaa settiä kuin edellinen, vähän vanhempana. Upea fantasiamaailma, upeita tunteja. Tätä paremmin ei voisi nuoruuttaan viettää.
  6. Tulevaisuuden haaveammatti - Ensimmäinen ammattihaave jonka muistan oli Keskon pääjohtaja. Muistan että kaverit haaveilivat autonkuljettajien, poliisien ja palomiesten ammateista. Olin ehkä tietynlainen poikkeus. Minusta Keskon pääjohtajalla oli enemmän valtaa kuin presidentillä.

Voi olla että palaan näihin myöhemmin tarkemmilla listoilla, erityisesti roolipeleistä ja peleistä on paljon kirjoitettavaa. Tuolla saralla olisi taas paljon parannettavaa - Voisin olla ensi vuonna 6% leikkisämpi.

torstai 10. marraskuuta 2011

Viisi keinoa ongelman ratkaisuun

Sain tänään kuunneltua Anthony "Tony" Robbinsin Personal Power äänikirjan läpi ja täytyy kyllä kehua! Oli hyvää tavaraa ja ajattelinkin vielä illan päätteeksi kirjoittaa ylös viisi kysymystä joilla voi ratkaista minkä tahansa ongelman.

Tässä kysymykset ja esimerkkivastauksia:
  1. Mikä tässä ongelmassa on tai voisi olla hyvää?
  2. Mikä ei ole vielä täydellisesti?
  3. Mitä olen valmis tekemään että tämä tulee tehdyksi niin kuin haluan?
  4. Mitä en aio enää tehdä että tämä tulee tehdyksi niinkuin haluan?
  5. Miten voisin nauttia siitä että asia tulee hoidetuksi juuri sillä tavalla kuin toivon sen hoituvan?

Osittain ontuvat käännökset ovat minun omiani, parempia saa ehdottaa. Alkuperäiset löytyvät esimerkiksi tältä sivulta: http://realgoalgetter.com/67/tony-robbins-problem-solving-questions/

"Live with passion!"

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kanban taulu

Edes jotain tänäänkin... Sain tehtyä itselleni Kanban taulun/seinäliinan tämänhetkisiä tehtäviäni varten.


Tämä siis toimii niin että tulostetaan taulu seinälle A0 koossa ja tehtävistä tehdään erivärisiä post-it noteja jotka sitten liimataan tauluun sopiviin väleihin.

Lisään paremman kuvan tänne myöhemmin, kunhan ensin tuunaan vielä värejä ja muuta yksityiskohtaa.

Otsikoiden selitykset:

Consider - Harkintaa vaativa tehtävä
Low priority queue - Ei kovin tärkeä tehtävä
Queue - Jonossa
Doing - Tekeillä
Testing (int) - Testataan itse
Testing (ext) - testauksessa muilla - periaatteessa sama kuin "odottaa vastausta"
Done - Tehty
Donedone - Tosiaankin tehty, ennen roskakoria.
Future queue - Ensi vuoden tehtävät

p.s. I seem to have gotten attention to this page from foreign people and will consider english article with real images from the kanban table in use. Contact me if interested.

torstai 3. marraskuuta 2011

Empowering emotions

Aiemmin mainitsemassani äänikirjassa - Anthony Robbins / Personal power - oli tänään tehtävänä kirjoittaa lista viidestä voimauttavasta tunteesta joita käytän viikoittain ja miten saan ne tapahtumaan.

  1. Onni - Saan onnentunteita kun alan keskittymään pieniin asioihin. Tila on pääpiirteittäin ajatuksista tyhjä, katse normaali ja ryhti hyvä. Päätä pidetään niskalihaksilla pystyssä. Valo on tärkeä tekijä. PImeässä en muista kokeneeni sellaista läkähdyttävää onnea. Zenmäinen tila
  2. Tyytyväisyys - Kaikki on hyvin ja olo on huoleton. Luonnossa liikkuessa, hyvin lähellä onnentunnetta. Syksyinen tila.
  3. Ylpeys - Ylpeyttä esimerkiksi työstä, lapsista ja muista saavutuksista. TUnne siitä että kaikki on hyvin. Resepti sama kuin onnessa. Ylpeyttä myös siitä että olen 6% parempi kuin aiemmin. Hyvin suoritetut työt joissa en ole laiskotellut aiheuttavat tätä.
  4. Rauhallisuus - Vaikea saavuttaa. Afrikkalaista kävelyä; kävellään hitaasti ja rauhallisesti lantiota käyttäen. Meditatiivista kävelyä. Rauhallinen hengitys, mietitään ennenkuin sanotaan.
  5. Positiivinen stressi / Työn imu / Flow - Saavutan uskomattomasti asiota kun olen positiivisen stressin flowssa. Eilen esimerkiksi sain valmiiksi käytännössä koko loppuvuodeksi tai vähintään muutamaksi seuraavaksi viikoksi varatut työt. Tässä tietysti pitää miettiä onko työ mitoitettu oikein, mutta sellaista se joskus ohjelmistotuotannossa on. Toisinaan menee aikaa, toisinaan ei.

Yhteenvetona voisi sanoa että nämä kaikki nivoutuvat jollain muotoa toisiinsa. Yhteistä noille onnen tunteille on tietynlainen asenne ja ruumiin asenne. Se on sellainen pieni venytys selkärangassa, ylpeä asento joka kertoo että kaikki on hyvin.

Personal power - Anthony Robbins

Aloitin uudelleen kuuntelemaan Anthony Robbinsin äänikirjaa 'Personal Power' (en tiedä onko tämä versio kaksi virallisessa kirjan nimessä) pitkästä aikaa. Ja hyvältähän se jälleen vaikuttaa. Tämä ei ollut lähellekään sellaista paasausta kuin muistelin ja tällä kertaa tein jopa hieman muistiinpanoja.

Täytin kolmenlaiset tavoitteeni elektroniseen päiväkirjaani - elämän, henkilökohtaiset ja rahalliset tavoitteet. Aika hurjia tavoitteita teinkin ja mutta en uskaltanut enkä halunnut merkitä mitään niistä välittömästi toteuttettaviksi. Purjevenettä esimerkiksi tavoittelen noin kymmenen vuoden tähtäimelle. Yrityksen ajattelin kyllä perustaa ihan seuraavan vuoden sisällä.

Näitä tämän tyyppisiä kirjoja pitäisi kuunnella yksi päivässä ja sen jälkeen tehdä annetut läksyt, mninulla on paha tapa kuunnella nuo pötköön ja tehdä läksyt päässä ohimennen. Eilen kuitenkin pysäytin kuuntelun siihen kun Tony kehoitti kirjaamaan ylös ne rituaalit joita minulla on tapana tehdä vähintään viikoittain. Pisti miettimään.

Tässä joitain rituaalejani: Panikoidun töistä ja työnpaljoudesta, suutun kun asiat eivät mene juuri niinkuin niiden pitäisi ja masennun jos en saa huomiota. Listasta puuttuu pari tärkeää kehittämiskohdetta mutta parantuakseni niistä minun täytyy todella ymmärtää niiden takana olevat syyt. Olenko todella niin pinnallinen ja nautintoon keskittyvä ihminen että yritän keksiä niillekin jonkun järkeistetyn syyn?

Kirjasta oli jokatapauksessa se hyöty että sain viikonloppuna pysäytettyä alkaneen suuttumiskierteen; pelkästään se oivallus että pystypäin ja hymyssäsuin on allapäin olemisen vastakohta - Jos asento on hyvä, on mielikin hyvä.