maanantai 5. joulukuuta 2011

Optimointia ja lautapelejä

Äitini luki aamupöydässä lehdestä miten joku asiantuntija suosittelee ostamana lapsille perinteisiä lautapelejä joululahjoiksi; ne kehittävät lapsia ja opettavat sekä häviämään että voittamaan ja onhan niissä mukavaa yhdessäoloa perheen kesken. Äiti vielä puhui ääneen kuinka hänen mielestään esimerkiksi afrikan tähden hohto ei ole hävinnyt mihinkään vuosienkaan jälkeen.

Itse muistan lapsuudesta sekä afrikan tähden että monopolin ja erityisesti pelin nimeltä Uusi finanssi. Muistan miten pelasimme serkkuni ja hänen perheensä kanssa uutta finanssia ilta toisensa jälkeen heidän mökillään. En saanut kyllikseni tuosta pelistä ja kaipaan niitä yhteisiä hetkiä yhä vieläkin, tänään 38 vuotiaana, vuosikymmentenkin jälkeen.

Saatuani ensi kosketuksen tietokoneisiin vuonna nolla, olen erkaantunut lautapeleistä. Kaipaan peleiltä älyllistä haastavuutta ja alitajuisesti halveksin onnen merkitystä. Pidän ajatuksesta että kaikki on matemaattisesti sievennettävissä optimointiongelmiksi ja pelin voittaa se joka osaa eniten. Pidän civilization sarjan peleistä koska niissä sattuma on piilotettu hyvin optimoinnin ja optimaalisen ratkaisun löytämisen taakse.  Voitan jos osaan pelata paremminkuin toiset, en siksi että heitin noppaa paremmin. Todellisuudessa, oikeassa elämässä useimmat asiat vaikuttavat enemmän fatalistisilta onnenkantamoisilta kuin optimointiongelmilta. En kuitenkaan voi vaikuttaa "onneeni" kuin optimoimalla ratkaisujani. Heiluri heiluu laidalta toiselle kunnes pysähtyy optimitilaan, keskelle.

Pohjimmiltaan Uusi Finanssi -pelikin on kiinni noppaonnesta. Ehkä pelin hauskuus piili siinä että me kaikki yhdessä uskoimme siihen että nopan lisäksi myös valinnoillamme oli merkitystä. Tarkemmin en pelin kulkua enää muista. Minua ja Einsteiniä yhdistää ainakin yksi asia: vihaamme onnenkantamoisia.   Albert Einsteinin väitetään vihanneen kvanttifysiikan sattumanvaraisuutta ja hänen kerrotaan sanoneen "Jumala ei heitä noppaa" (God doesn't play dice with the world). Rakkauteni optimointiin ei kuitenkaan ole synnynnäistä, se on opittua.

Minun on vielä tänä vuonna tehtävä itselleni ainakin yksi lupaus. Annan lapsilleni mahdollisuuden oppia vihaamaan sattumaa. Pelaan Afrikan tähteä yhdessä perheeni kanssa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti